on jääräpäitä meillä täällä näin........

Mitä on itsekkyys ja jääräpäisyys? Missä menee itsekkyyden ja epäitsekkyyden raja? Joskus ihmiset on niin epäitsekkäitä, että ympyrä sulkeutuu, ja siitä tulee itsekkyyttä. 

Me eletään täällä toisten ihmisten keskellä, ja jokaisen on hyvä osata välittää muista ja kunnioittaa toisia. Se tarkoittaa sitä, ettei aina tarvitse ajatella vain sitä omaa napaa ja olla sokeasti itsekäs, vaan toisia ihmisiä voi auttaa ja kuunnella esimerkiksi toisten huolia tms. Mutta harmillista kyllä, toisilla ihmisillä se auttaminen ja toisista huolehtiminen tuntuu menevän niin pitkälle, ettei omista ongelmista ehdi huolehtia. Tai ei löydy tarpeeksi kiinnostusta niihin omiin juttuihin, koska on niin kiire auttaa muita. 

Joskus mie mietin, miks toiset on niin epäitsekkäitä. Haetaanko sillä jonkinlaista hyväksyntää muilta? Onko kyse kenties siitä, että on niin huono itsetunto, että sen avulla yritetään paikkailla sitä? Uskotellaan, että oon supermän ja pystyn tekee kaiken? Kukaan ei tässä maailmassa pysty tekemään kaikkea, ja jokaisen pitäis muistaa huolehtiä myös itsestään ja omasta voinnista.

Kun ihminen heittäytyy niin epäitsekkääksi, että ei muista/halua huolehtia omasta itsestään, ne läheisimmät ihmiset joutuu kärsimään, koska ne joutuu oleen huolissaan sen voinnista. Henkilöstä tuleekin toivottoman itsekäs, koska ei ymmärrä, että aiheuttaa toiminnallaan muille suurta murhetta ja huolta. Vaikka sille sanois, että sen tarvii esim. mennä lääkäriin, tää henkilö ei mene, koska täytyy mennä auttamaan kaveria. Sillo se henkilö on ylittäny "rajan" ja muuttunut itsekkääksi, koska ei yhtäkkiä ajattelekaan enää muita ollenkaan ja sitä, että aiheuttaa pohjatonta surua ja huolta ihmisille, jotka rakastaa ja välittää siitä. 

Meijän pitäis muistaa, että on hyvä ajatella muita ihmisiä ja auttaa toisia..... Mutta myös huolehtia omasta elämästä ja terveydestä. ja omasta perheestä. Elämässä pitää osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.. kaikki ei vain sitä osaa.

Siitä tuliki mieleen vielä, että kun ihminen löytää itellensä sen elämän kumppanin, jonka kans perustaa perheen, mun mielestä sillon irtaantuu siitä omasta siitä lapsuudenperheestä ja alkaa keskittyyn enemmän siihen omaan, omiin lapsiinsa ja aviopuolisoonsa. Tai näin pitäis olla. Joskus tuntuu, ettei kaikkien kohalla se mene näin. 

On surullista huomata, että toisten elämä pyörii vain muiden miellyttämisen ympärillä ja kuitenkin joku osa jää tietyllä tapaa huomiotta. koska kukaan ei ole se supermän. eikä kukaan meistä ole kuolematon. En väitä enkä epäile, etteikö sitä lähes huomiotta jäänyttä osaa rakastais, mutta voisin väittää, että se pitäis tuoda useammin esille. 

Ehkä joku päivä nekin ihmiset toivottavasti tajuaa, mikä se tässä elämässä onkaan tärkeää. Viimeistään sitten, kun on liian myöhäistä. Sitä ennen muut voi potkia takapuolelle, ja toivoa, että se tajuais edes jotain. Edes sen verran, ettei koskaan tule tilannetta "liian myöhään".

olen puhunut. ugh.